Lennämme aamuvarhaisella Yogjakartaan (40 euroa). Portti vaihtuu ennen lentoa pariinkin otteeseen. Portista kävellään suoraan ulos kentälle, ja sen jälkeen pitää osata itse harhailla oikeaan koneeseen. Mutta itse lento on taas ok ja hetkessä olemme Yogjakartalla Jaavan saarella. Syön indonesialaista aamiaista kentällä: riisiä, munakasta, keitetty ja sen jälkeen friterattu chilillä maustettu muna, grillattu pikkukala ja vihdalta maistuvia vihanneksia. Sillä aikaa Anna tutustuu pieneen vanhaan valkotukkaiseen mieheen, joka näyttää aivan Karate Kidin japanilaiselta opettajalta. Ukosta tulee välittömästi mielyttävä vaikutelma ja päätämme palkata hänet autoineen koko päiväksi (50 eur). Ensin ajamme Borobuduriin, vanhaan buddhalaistemppeliin, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Temppeli on ollut hylätty, mutta eurooppalaiset aloittivatsen kunnostuksen jo 1800 luvulla ja kunnostus vietiin loppuun YK:n varoin. Siitä hyvästä valkoihoiset saavat tietysti taas maksaa moninkertaisen lipun hinnan, 15 dollaria. Temppeli on erityisen kiinnostava, muttei erityisen vaikuttava. Sen sijaan minuun tekee vaikutuksen museon englanninkielinen selostusteksti, joka on ilmeisesti tehty Googlen käännösohjelmalla. Lauseet ovat melko käsittämättömiä. Mieleen jää myös järjettömän laaja matkamuistohelvetti, josta en meinaa löytää ulospääsyä. Myynnissä olisi kaikenlaista tarpeellista, kuten stupalla varustettu tuhkakuppi. Sorrun kuitenkin itsekin ostamaan muistoksi kaksi kivistä leijonaa.
Opas setä ajeluttaa meitä ympäri kauniita pikkuteitä pitkin. Riisipellot hehkuvat vihreää ja jokaisella tilkulla puuhastelee maatyöläinen kumartuneena, kasvot olkihatun varjossa. Joet ovat uurtuneet syvälle maahan. Kylät ovat pieniä ja viihtyisiä, tiilestä rakennettuja. Ihmiset istuvat pihoilla lapsineen. Aika idyllistä tämä Jaavan maaseutu. Ajamme myös läpi kylän, jossa tiiliä valmistetaan. Masuuneissa hehkuu tuli ja valmiit tiilet on ladottu pinoihin.
Tie lähtee nousemaan suoraan ylöspäin. Pellot vaihtuvat metsäksi. Tosin täälläkin on joskus ollut riisipeltoja ja ne erottuvat vielä portaina rinteessä. Alue on metsitetty, jotta metsä hidastaisi purkauksen sattuessa laavan valumista alas rinnettä. Keskellä rinnettä on syvä kaivos, josta näppään pari valokuvaa. Ylempänä rinteellä pysähdymme laavavirtaa varten rakennetun kanjonin alareunaan. Kävelemme ylös rinnettä. Lähden seuraamaan edelläni kulkevaa opasta ja turistia. Saan heidät lopulta kiinni. Opas alkaa välittömästi ylistää Nokiaa, kun kuulee kotimaani. Hän valittelee, etteivät indonesialaiset saa aikaiseksi mitään vastaavaa. Turistipoika on ja Japanista ja tyytyy hymyilemään, koska ei juuri osaa englantia. Opas puhuu paitsi sujuvaa englantia ja myös japania. Hän pyytää meitä illalliselle. "Indonesian men, I know you!" nauraa Anna hänelle.
Käymme vielä hindutemppelillä. Odotan autossa, koska olen mielestäni jo nähnyt niitä riittävän määrän Intiassa. Oppaamme käy sillä aikaa rukoilemassa. Tajuan, etten ole koskaan käynyt moskeijassa. Palaamme Yogjaan ja oppaamme haluaa viedä meidät halpaan hotellin. Hänen valintansa on kuitenkin täynnä. Käymme läpi monta hotellia, kaikki yhtä sotkuisia. Lopulta päädymme hiukan muita parempaan loukkoon (14 euroa). Kylpyhuone on likainen ja hanat hajoavat käsiin. Kahden tunnin kärvistelyn jälkeen vaihdamme toiseen, siistiin ja viihtyisään paikkaan aivan lähellä (40 euroa). Illallinen backpacker ravintolassa, jossa pelottelemme pari samassa pydässä istuvaa nuorta brittityttöä tarinoillamme. Syön tofuburgerin ja salaatin. Tofuni on friteerattu. Brittityttö tilaa paistetun jäätelön ja ihmettelee, mitähän se mahtaa olla. "Se on takuu varmasti friteerattu" sanon, "niin kuin kaikki ruoka täällä". Ja todellakin, jotenkin ovat saaneet kylmän jäätelöpallon päälle aikaiseksi friteerauskuoren.
-
Indonesiassa voi matkustaa halvalla. Huoneen saa 7-10 eurolla, jos sopeutuu siihe, että lattiat ovat lian peitossa ja vessa haisee. Ruuan saa 60 sentillä, jos tyytyy syömään riisiä, tulista kastiketta ilman vihanneksia ja friteerattuja pallukoita (tosin kala on usein ollut hyvää). Bussit lautat ja junan sika-osasto eivät ole kalliita, jopa lennot ovat halpoja. Mutta siistiä huonetta ei valitettavasti saa alle 35 euron ja vähänkin parempi ruoka maksaa sekin 10 kertaa enemmän. Tämä matka on tullut todella kalliiksi. Tai sitten minä olen tullut vanhaksi, kun haluan siistin vessan ja eurooppalaisen aamiaisen?? Joka tapauksessa Indonesia jää mieleeni maana, joka kaipaisi kipeästi mäntysuopaa ja juuriharjaa. Vain Intia on ollut tätä maata suttuisempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti