Aamulla harhailemme keskustassa jalan. Täällä ei kukaan kävele jalan minnekään. Kaikilla on vähintään mopo ja polkupyöräriksankin saisi joka kadunkulmasta. Lisäksi nelikaistaisen tien ylittäminen jalan on vähintään mielenkiintoista. Pitää vain hitaasti kävellä yli ja toivoa, että autot ja mopot väistävät. Kerran sentään saamme apua moottoripyöräpoliisilta, joka pysäyttää koko kadun meitä varten. Kaupunki sinänsä on viihtyisä, mutta kallis.
Turisti-infossa selviää, että laivoja Floresille menee vain kerran viikossa. Busseja sen sijaan menee Balille kerran tunnissa. "Hienoa" hihkaisee Anna ja rynnistämme bussiasemalle. Bussimatka Lombokille kestää 24 tuntia,välillä yksi bussin vaihto ja kaksi lauttamatkaa. Huoh... Lisäksi bussin stereot särkevät. DVDllä pyörii jokin paikallinen pop video, jossa laulaja tyttö keikuttaa takamustaan miniminihameessa ja laulaa mikkihiiri-äänellä. Ja volyymi tietysti täysillä. Tätäkö pitäisi kestää seuraava vuorokausi?! Silloin kyytiin nousee patalakkinen, parrakas mullah ja pepunpyöritys loppuu kuin seinään. Ruutu pysyy pimeänä koko matkan. Allahille kiitos!
Ostan evääksi paistettua tofua ja banaanipullan. Ja syönkin ne melkein saman tien, tai ainakin ennen bussin lähtöä. Bussin ikkunasta ei juuri riisipeltoa näy, sillä tiilikattoiset matalat talot peittävät tienpientareen lähes katkeamattomana nauhana koko matkan Javan saaren halki. Kyllä huomaa, että tällä saarella asuu järjettömät 134 miljoonaa ihmistä.Suurin osa taloista on varakaan näköisiä, kuistit on kaakeloitu kirkkaan värisillä kaakeleilla (pinkkiä, vihreää, keltaista). Usein piha on rajattu koristeellisella takorauta-aidalla. Monesti pihalla on kukkaistutuksia ja citymaasturi tallissa.Indonesian talous vetää ilmeisesti hyvin? Päähuiveja näkyy vähän. Maiseman taustalla, tasangon yläpuolella siintää suunnatypman tulivuoren hahmo.
Luen kirjaa ja valvon koko yön. En voi ottaa unilääkettä, koska yöllä pitää vaihtaa bussia. Nukun vasta viimeisellä lauttamatkalla joka alkaa klo 6 aamulla. Silloinkin lääkkeen voimalla. Yöllä on aikaa miettiä. Pitäisikö sitä tehdä pitkä reissu, jo ensi vuonna? Transsiperian rata, kauko-itää ja sitten overlandingbussilla lähi-idän läpi Afrikkaan? Vuosi? Ja miten sen saisi järjestettyä?
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
3.7. Semarang
Aamulla kurkku on karhea ja jalat jäässä, mutta ainakaan en tullut merisairaaksi mainingeista huolimatta. Juna Surabayaan lähtee vasta 15:30, joten jätämme tavarat asemalle säilytykseen ja lähdemme kaupungille kävelemään. Nathan liittyy seuraan. Hän on lähdossä suoraan takaisin Borneolle kaupunkiin, jonne ei pääse maitse. Hän palaa samalla lautalla siis takaisin vielä 30 tuntia, mutta lautta lähtee vasta yöllä. Kävelemme ohi suuresta haisevasta koristealtaasta ja ylitämme keupungin keskustan halki kulkevan joen, joka sekin myös haisee. Sitten huomaamme jo kävelleemme vahingossa ohi keskustasta. Menemme mäkkäriin hengailemaan ja tappamaan aikaa. "Hey, why don't you stay here for couple of days? There's so much to see here..." Nathan vitsailee.
Kun palaamme asemalle puoli tuntia ennen junan lähtöä onkin tavaransäilytys suljettu! Hirveä sähellys että saamme tavarat ulos. Unohdan jopa ostaa eväitä. Junamatka ykkösluokassa on nopea, vähän liiankin nopea. Maisemia olisi kiva ihailla vähän hitaammalla nopeudella. Tasaista riisipeltoa, banaani- ja papaijapuita, palmuja - vihreä, vihreää! Ja pieniä tiilikattoisia puutaloja, joita kiertää iso kuisti ja ympäröi puutarha. Harmi ettei tummennetun lasin läpi voi ottaa kuvia. Slummeja emme ole tällä matkalla nähneet. Suurin osa Javasta on vaurasta seutua. Kerjäläisiäkin vain muutamia, vähemmän kuin mitä Helsungissä nykyään.
Perillä Surabayassa suoraan hotellin ja nukkumaan, illallinen jää väliin. Ruokavalioni on jo melkein viikon koostunut etupäässä kekseistä, pullasta ja satunnaisesta kupista riisiä. Proteiini ja vihannekset puuttuvat lähes kokonaan. Muutaman kerran olen saanut grillattua kalaa ja se on aina ollut herkullista. Muuten ei ole paljon kehumista. Tempeh on pahaa täälläkin.
Kun palaamme asemalle puoli tuntia ennen junan lähtöä onkin tavaransäilytys suljettu! Hirveä sähellys että saamme tavarat ulos. Unohdan jopa ostaa eväitä. Junamatka ykkösluokassa on nopea, vähän liiankin nopea. Maisemia olisi kiva ihailla vähän hitaammalla nopeudella. Tasaista riisipeltoa, banaani- ja papaijapuita, palmuja - vihreä, vihreää! Ja pieniä tiilikattoisia puutaloja, joita kiertää iso kuisti ja ympäröi puutarha. Harmi ettei tummennetun lasin läpi voi ottaa kuvia. Slummeja emme ole tällä matkalla nähneet. Suurin osa Javasta on vaurasta seutua. Kerjäläisiäkin vain muutamia, vähemmän kuin mitä Helsungissä nykyään.
Perillä Surabayassa suoraan hotellin ja nukkumaan, illallinen jää väliin. Ruokavalioni on jo melkein viikon koostunut etupäässä kekseistä, pullasta ja satunnaisesta kupista riisiä. Proteiini ja vihannekset puuttuvat lähes kokonaan. Muutaman kerran olen saanut grillattua kalaa ja se on aina ollut herkullista. Muuten ei ole paljon kehumista. Tempeh on pahaa täälläkin.
2.7. Javanmeri
Aamulla heräämme vahingossa liian aikaisin. Kello on tainnut olla väärässä ajassa koko ajan? Ulkoa kuuluu rukouskutsu, siis kellon täytyy olla neljä. Yövahti on kateissa ja kaikki ovat lukossa. Mitäs nyt tehdään? Lopulta ryömimme ulos ikkunan raosta. Hengaamme öisellä kadulla sataman ulkopuolella. Herätän katukauppiaan ja ostan evästä matkalle. Merenlahdella näkyy valtava puinen rahti alus. Näimmen eilen raenteilla olevan rahtialuksen. Hassua, että vielä nykyäänkin kannattaa rakentaa rahtialuksia samalla tekniikalla kuin aikanaan euroopassa rakennettiin kuunareita. Lauttaan mennään sisään lastaussiltaa pitkin. Ryntäämme economy luokkaan ja saan varattua meille laverit. Sisällä on todella hikiset oltavat. Jätämme tavarat sinne ja lähdemme ulos kannelle, missä lämpötila on sentään siedettävä. Lautalla on kaksi muutakin turistia. Paikannan heidät syömästä ykkösluokassa ja lyöttäydyn seuraan. Nathan (USA, matkalla vuodesta 2008) ja Paco (Espanja, matkalla 20 kuukautta). Nathan on tehnyt matkalla töitä ainakin E-Amerikassa koskenlaskuoppaana ja sitten Australiassa. Paco on tullut Indonesiaan trans-siperian rataa pitkin.
Eteeni ilmestyy myös ruoka-ateria, mikäpä siinä. Joku lautan työntekijöistä haluaa tarjota. Anna ilmestyy myös joukon jatkoksi. Pian meidän ohjataan erilliseen huoneeseen. Huoneessa on lavereita, mutta se on aika pieni ja siellä on toimiva ilmastointi. Huoneessa majaile lisäksemme poliisin erikoisyksikön pomoja (BRIMOB pomminpurkuyksikkö). Täällä olemme kuulemma turvassa. Haemme kamat ja asetumme taloksi. Paikalle keräänty uteliaiden joukko pällistelemään ulkomaalaisia. Nyt tiedän, miltä orangeista tuntuu! Anna menee Nathanin kanssa seuraamaan karaokea. Oli kuulemma hillittömän hauskaa. Olen liian väsynyt ja lautan moottorin tasainen hurina mukuttaa mukavasti. Mikäs tässä nukkuessa kun alalaverilla on pari poliisia rynnäkkökivääreineen? Huh. Ilmastointi vaan jäädyttää huoneen turhankin kylmäksi. Yöllä poliisit siirtyvätkin ulkokannelle, taisi olla kylmyys liikaa niillekin. Ihanaa, voin sulkea telkkarin yöksi. Pacolla on puhallettava makuualusta, sellainen olisi kiva.
Eteeni ilmestyy myös ruoka-ateria, mikäpä siinä. Joku lautan työntekijöistä haluaa tarjota. Anna ilmestyy myös joukon jatkoksi. Pian meidän ohjataan erilliseen huoneeseen. Huoneessa on lavereita, mutta se on aika pieni ja siellä on toimiva ilmastointi. Huoneessa majaile lisäksemme poliisin erikoisyksikön pomoja (BRIMOB pomminpurkuyksikkö). Täällä olemme kuulemma turvassa. Haemme kamat ja asetumme taloksi. Paikalle keräänty uteliaiden joukko pällistelemään ulkomaalaisia. Nyt tiedän, miltä orangeista tuntuu! Anna menee Nathanin kanssa seuraamaan karaokea. Oli kuulemma hillittömän hauskaa. Olen liian väsynyt ja lautan moottorin tasainen hurina mukuttaa mukavasti. Mikäs tässä nukkuessa kun alalaverilla on pari poliisia rynnäkkökivääreineen? Huh. Ilmastointi vaan jäädyttää huoneen turhankin kylmäksi. Yöllä poliisit siirtyvätkin ulkokannelle, taisi olla kylmyys liikaa niillekin. Ihanaa, voin sulkea telkkarin yöksi. Pacolla on puhallettava makuualusta, sellainen olisi kiva.
1.7. Tangjung Puting, 3. päivä
Lähdemme aamulla pienelle kävelylle viidakkoon. Lisää kuvia orangeista... Keskuksen asuintalon ovella vanha orankinaaras poikasineen kerjää ruokaa. Se roikkuu kuistin rautaverkossa ja yrittääkaivaa avainta verkon välistä. Orangit osaavat nimittäin avata lukkoja. Sisällä on pari pikku poikaa, jotka yrittävät pitää naaraan loitolla uhkaamalla heittää sen päälle kuumaa vettä termoskannusta. Naaras perääntyy, nostaa käden poikasen suojaksi ja irvistää. Sen eleet ovat niin ihmismäisiä! Pian se jo taas yrittää uudestaan. Palaamme veneelle. Laiturilla istuu odottamassa toinen vanha naaras. Se on kapun suosikki (tai päinvastoin?) ja kapu juottaa sille kokonaisen mukillisen kahvia. Se antaa kapun vähän silittääkin. Sitten naaras saa päähänsä kavuta laiturilta uimaan. Nousemme takaisin veneeseen ja lähdemme paluumatkalle. Joen poikki ui kuningas kobra ja vilahtaa rantapöheikköön.
Pysähdymme paikalliseen kylään, joka on puoliksi veden vallassa. Kylässä ei ole teitä eikä mitään ajoneuvoja. Kävelemme hiukan veden pintaa korkeammalla olevalla kiveyksellä kylän halki.. Talot ovat tolppien nokassa veden yläpuolella. Kylän takana häämöttää riisipeltoja. Äkkiä sade yllättää ja haemme suojaa kohdalle osuneesta talosta. Talossa on yksi iso huone, jossa ei ole lainkaan huonekaluja. Lattialla istuu nainen tekemässä oviverhoa mehupurkeista. Istumme siinä ja Anna kokeilee oviverhontekoa. Kun sade heikkenee lähdemme takaisin. Kahlaamme taas veneelle. Ei niin kivaa, kun yksi turisteista jo sai iilimadon jalkaansa joesta...
Käymme vielä katsomassa yhden ruokinnan, ensimmäisessä leirissä. Kävelemme halki viidakon. Tämän paikan metsä on jostain syystä erityisen kiva ja vihreä. Matkalla pitää alittaa yksi oranki. Ruokinnassa ei ole enää mitään uutta. Yksi kirkkaan hassu mustavalkoinen orava sentään tarttuu mukaan muistikortille.
Veneellä Andy on laittanut meille ruokaa ja kuorinut ananaksen. Palaamme auringonlaskiessa takaisin Kumaihin. Kapu järjestää meille vielä hotellin yöksi ja liput laivaan aamuksi.
Pysähdymme paikalliseen kylään, joka on puoliksi veden vallassa. Kylässä ei ole teitä eikä mitään ajoneuvoja. Kävelemme hiukan veden pintaa korkeammalla olevalla kiveyksellä kylän halki.. Talot ovat tolppien nokassa veden yläpuolella. Kylän takana häämöttää riisipeltoja. Äkkiä sade yllättää ja haemme suojaa kohdalle osuneesta talosta. Talossa on yksi iso huone, jossa ei ole lainkaan huonekaluja. Lattialla istuu nainen tekemässä oviverhoa mehupurkeista. Istumme siinä ja Anna kokeilee oviverhontekoa. Kun sade heikkenee lähdemme takaisin. Kahlaamme taas veneelle. Ei niin kivaa, kun yksi turisteista jo sai iilimadon jalkaansa joesta...
Käymme vielä katsomassa yhden ruokinnan, ensimmäisessä leirissä. Kävelemme halki viidakon. Tämän paikan metsä on jostain syystä erityisen kiva ja vihreä. Matkalla pitää alittaa yksi oranki. Ruokinnassa ei ole enää mitään uutta. Yksi kirkkaan hassu mustavalkoinen orava sentään tarttuu mukaan muistikortille.
Veneellä Andy on laittanut meille ruokaa ja kuorinut ananaksen. Palaamme auringonlaskiessa takaisin Kumaihin. Kapu järjestää meille vielä hotellin yöksi ja liput laivaan aamuksi.
30.6. Tanjung Puting kansallispuisto
Olen ostanut evääksi juustosämpylöitä. Aamiaisella kuitenkin huomaamme, että sämpylöiden sisällä on suklaata. Päällä on juustoraastetta. Kukahan tämänkin on keksinyt? Täällä ei myöskään ole kännykkäkenttää, olemme siis todella korvessa.
Infokeskuksen seinältä luen, että n. 60% Tangjung Putingin suojelualueen metsistä on jo hakattu, osa valtion erityisluvalla.Mikä se sellainen luonnonsuojelualue oikein on? Näemmekin joitakin avohakkuualueita ja aamulla jostain kantautuu moottorisahan ääni. Joessa ei ole koko päivänä polskinut yhtään kalaa eikä kalastavia lintuja näy lainkaan. Vesi on harmaata. Andy sanoo, että tämä vesi on "not good" ja että ylempänä on parempaa vettä. Ilmeisesti joen yläjuoksulla on kultakaivos, joka pilaa veden.Jossain vaiheessa päivää tulemmekin joen haaraan, jossa jatkamme kirkasvetistä haaraa pitkin. Mietin, että pärjäisivätkö vapautetut orangit ilman ruokintaa? Onko metsää edes riittävästi, jotta orangit voisivat siellä selvitä?
Päivän aikana käymme kahdessa ei rehabilitation leirissä, jossa orankeja on palautettu luontoon. Keskuksen kautta ei kuitenkaan enää palauteta uusia orankeja luontoon, koska se onnistuu huonosti. Orangit ovat mieltyneet ihmisseuraan, eivätkä enää halua palata luontoon vaan jäävät roikkumaan keskuksen liepeille. Lisäksi ihmisten kantamat taudit tarttuvat orankeihin herkästi ja leviävät sitäkautta myös villeihin orankeihin.
Ensimmäisessä leirissä orangit ovat kiukkuisia. Tämä lauma ei pidä turisteista. Olemme ensimmäisinä paikalla ruokintapaikalla. Yksi pahantuulinen naaras viskoo meitä kepeillä. Orangit ovat todella isoja otuksia. Naaraalla on neljän ja isolla uroksella jopa kahdeksan miehen voimat. Pysymme kunnioittavan välimatkan päässä.
Toisessakin leirissä olen taas ensimmäisenä lähdössä metsään. Tuskastunut kapteeni juoksee perässä. Hän olisi kai halunnut viellä vähän hengailla kavereidensa kanssa laiturilla. Kävelen vedenpäälle rakennettua lautatietä. Puolessa välissä istuukin jo oranki odottamassa. Keskuksen pihalla on lisää orankeja. Yksi keikkuu radiomastossa. Hetken kuluttua iso joukko turisteja saapuu paikalle. Joukko lähtee kohti ruokintapaikkaa. Jäämme viellä viivyttelemään pihalle ja silloin paikalle ilmestyy alueen hallitseva uros, Tom. Otus on valtava mutta rauhallisen oloinen. Se roikuu mökin reunalaudoissa. Sitten se lösähtää maahan pitkin pituuttaan ja alkaa kaivella varpaitaan. Hallitseva naaras on seurannut sitä poikasensa kanssa. Kapteeni syöttää naaraalle taskustaan muutaman banaanin. Oranki näyttää käden eleellä: anna lisää!
Lähdemme ruokintapaikalle. Kävelemme osan matkasta orankiemon ja poikasen perässä. Perillä tursitit istuvat siisteissä riveissä ja orangit hyörivät ympärillä. Eräs oranki hivuttautuu penkille turistijoukon jatkoksi istumaan. Saan näpättyä tilantesta pari hyvää kuvaa. Orangin vieressä istuvat pojat näyttävät siltä, ettei vät tiedä pitäisiko olla kauhuissaan vai riemuissaa? Osa laumasta istuu ruokintatasolla, osa hilluu puissa joka puolella ruokintapaikkaa.
Kun palaamme ruokintapaikalta metsästä törmäämme äkkiä keskellä polkua istuvaan Tomiin. "Don´t worry, the ranger will take care of it!" sanuu kapu varmalla äänellä. Metsänvartija, pieni dayak mies, ei näytä ollenkaan niin varmalta... Vartija yrittää sohia suunnatonta otusta kepillä, mutta eläin viskaa vartijan syrjään kuin roskan pois tieltään ja lähtee tulemaan kohti. Alamme paeta sekasortoisessa järjestyksessä takaisin tulosuuntaan. Äkkiä Tom muuttaa mieleensä, hyppää pois polulta ja istuu keskelle pusikkoa mutustelemaan pensaan lehtiä. Livahdamme ohi ja palaamme veneelle.
Illalla istumme poikien kanssa kannella juttelemassa ja syömässä ja ihailemme linnunrataa. Öisestä metsästä kuuluu orankien huutoja, siritystä ja ääniä, joita kapu väittää kilpikonnaksi. Pilaileekohan se taas? Täysikuun valossa kannella on hyvä nukkua.
Infokeskuksen seinältä luen, että n. 60% Tangjung Putingin suojelualueen metsistä on jo hakattu, osa valtion erityisluvalla.Mikä se sellainen luonnonsuojelualue oikein on? Näemmekin joitakin avohakkuualueita ja aamulla jostain kantautuu moottorisahan ääni. Joessa ei ole koko päivänä polskinut yhtään kalaa eikä kalastavia lintuja näy lainkaan. Vesi on harmaata. Andy sanoo, että tämä vesi on "not good" ja että ylempänä on parempaa vettä. Ilmeisesti joen yläjuoksulla on kultakaivos, joka pilaa veden.Jossain vaiheessa päivää tulemmekin joen haaraan, jossa jatkamme kirkasvetistä haaraa pitkin. Mietin, että pärjäisivätkö vapautetut orangit ilman ruokintaa? Onko metsää edes riittävästi, jotta orangit voisivat siellä selvitä?
Päivän aikana käymme kahdessa ei rehabilitation leirissä, jossa orankeja on palautettu luontoon. Keskuksen kautta ei kuitenkaan enää palauteta uusia orankeja luontoon, koska se onnistuu huonosti. Orangit ovat mieltyneet ihmisseuraan, eivätkä enää halua palata luontoon vaan jäävät roikkumaan keskuksen liepeille. Lisäksi ihmisten kantamat taudit tarttuvat orankeihin herkästi ja leviävät sitäkautta myös villeihin orankeihin.
Ensimmäisessä leirissä orangit ovat kiukkuisia. Tämä lauma ei pidä turisteista. Olemme ensimmäisinä paikalla ruokintapaikalla. Yksi pahantuulinen naaras viskoo meitä kepeillä. Orangit ovat todella isoja otuksia. Naaraalla on neljän ja isolla uroksella jopa kahdeksan miehen voimat. Pysymme kunnioittavan välimatkan päässä.
Toisessakin leirissä olen taas ensimmäisenä lähdössä metsään. Tuskastunut kapteeni juoksee perässä. Hän olisi kai halunnut viellä vähän hengailla kavereidensa kanssa laiturilla. Kävelen vedenpäälle rakennettua lautatietä. Puolessa välissä istuukin jo oranki odottamassa. Keskuksen pihalla on lisää orankeja. Yksi keikkuu radiomastossa. Hetken kuluttua iso joukko turisteja saapuu paikalle. Joukko lähtee kohti ruokintapaikkaa. Jäämme viellä viivyttelemään pihalle ja silloin paikalle ilmestyy alueen hallitseva uros, Tom. Otus on valtava mutta rauhallisen oloinen. Se roikuu mökin reunalaudoissa. Sitten se lösähtää maahan pitkin pituuttaan ja alkaa kaivella varpaitaan. Hallitseva naaras on seurannut sitä poikasensa kanssa. Kapteeni syöttää naaraalle taskustaan muutaman banaanin. Oranki näyttää käden eleellä: anna lisää!
Lähdemme ruokintapaikalle. Kävelemme osan matkasta orankiemon ja poikasen perässä. Perillä tursitit istuvat siisteissä riveissä ja orangit hyörivät ympärillä. Eräs oranki hivuttautuu penkille turistijoukon jatkoksi istumaan. Saan näpättyä tilantesta pari hyvää kuvaa. Orangin vieressä istuvat pojat näyttävät siltä, ettei vät tiedä pitäisiko olla kauhuissaan vai riemuissaa? Osa laumasta istuu ruokintatasolla, osa hilluu puissa joka puolella ruokintapaikkaa.
Kun palaamme ruokintapaikalta metsästä törmäämme äkkiä keskellä polkua istuvaan Tomiin. "Don´t worry, the ranger will take care of it!" sanuu kapu varmalla äänellä. Metsänvartija, pieni dayak mies, ei näytä ollenkaan niin varmalta... Vartija yrittää sohia suunnatonta otusta kepillä, mutta eläin viskaa vartijan syrjään kuin roskan pois tieltään ja lähtee tulemaan kohti. Alamme paeta sekasortoisessa järjestyksessä takaisin tulosuuntaan. Äkkiä Tom muuttaa mieleensä, hyppää pois polulta ja istuu keskelle pusikkoa mutustelemaan pensaan lehtiä. Livahdamme ohi ja palaamme veneelle.
Illalla istumme poikien kanssa kannella juttelemassa ja syömässä ja ihailemme linnunrataa. Öisestä metsästä kuuluu orankien huutoja, siritystä ja ääniä, joita kapu väittää kilpikonnaksi. Pilaileekohan se taas? Täysikuun valossa kannella on hyvä nukkua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)