Aamulla, kun saavumme Pankalan buniin, olen ihan tokkurassa unilääkkeen vuoksi. Myöhemmin en muista aamusta mitään. (Siis tästä eteenpäin puolikas pilleriä riittää.) Jatkoimme kuulemma heti Kumaihin minibussilla.Meidät viedään heti yhteen toimistoon, jossa meille tarjotaan veneretkeä viidakkoon hintaan 400 euroa, sisältäen veneen, oppaan, kokin, kapteenin ja apupojan.. Liikaa minulle, päätän etsiä halvemman vaihtoehdon. Jätän Annan ravintolaan rinkkojen kanssa ja lähden tiedusteluretkelle. Kadulla bongaan jo kaukaa pari kokenutta reissaajaa. Helppo tunnistaa rennosta asennosta, rudkettuneesta ja hiukan nuhjaantuneesta olemuksesta, johon yleensä kuuluu pari lävistystä, lettejä, parta tms. Marssin suoraan gurupariskunnan luokse ja tiedustelen, ovatko he olleet venereissulla. Kuulen, että satamasta kyselemällä voi saada veneen ja kapteenin hintaan 40 euroa per päivä. Opas ei ole välttämätön ja ruuankin voi laittaa itse. Kysyn vielä, kauanko he ovat olleet reissussa. Pariskunta on ollut 9 kuukautta matkalla, josta muutaman kuukauden Indonesiassa. Tajuan jälkeen päin, että en edes kysynyt heidän nimiään tai kotimaataan, koska sillä tiedolla nyt ei ole mitään merkitystä.
Pian meillä siis jo onkin oma vene eli klotok, kapteeni ja apupoika. Oppaan olisin halunnut, mutta sellaista emme valitettavasti saa. Käyn torilla ostamassa ruokaa. Se on hauskaa vaikka hiukan haasteellista, koska kukaan ei osaa englantia. Veneessä meidän muslimikapteeni Jofi ilmoittaa heti aluksi, että hänellä on mukana pullo riisiviina. Great... Apupoika Andy sen sijaan on selvästi pieni keijukainen! Hän kuulu alkuperäiskansaan, siis entisiin pääkallonmetsästäjiin.
Ajamme veneellä pientä jokea pitkin, joen varret ovat metsän ja ruovikon peitossa. Kun pääsemme ensimmäiseen orankien rehabilitation canpiin alkaa sataa ja paljon. Täällä sataa kuulemma joka päivä. Orankien ruokinta onperuttu, koska ne eivät tule paikalle kovalla sateella. Jatkamme matkaa. Illalla pysähdymme katselemaan nenäapinoita. Paikalliset kutsuvat niitä hollantilaisiksi apinoiksi entisten siirtomaaisäntien mukaan.
Illalla laitan ruokaa kaasuliedellä. Pikkuinen keijupoika on ihastuttavan ystävällinen ja puuhakas. Ruuan jälkeen vetäydymme Annan kanssa yläkannelle moskiittoverkon alle nukkumaan. Pojat alkavat juoda arrakia alakannella. Mekkala yltyy välillä niin, että Anna huolestuu ja pelkää keijupojan putoavan yli laidan ja päätyvän krokotiilin ruuaksi. "Eivät krokotiilit syö keijuja" sanon. "Ne pitävät enemmän kapteeneista. Huomenna meidän venettä ohjaa yksikätinen Kapteeni Koukku!"
Yöllä puistonvartijoiden helikopteri lentää matalalle ylitse jokea seuraillen.
torstai 1. heinäkuuta 2010
28.6. Pangalan Bun
Käymme riksalla Pelnin lauttatoimistossa. (Avoviemäsissä uiskentelee monnin poikasia!) Toimistolla kukaan ei osaa englantia eli vesiperä. Palaamme polkupyöräriksan kyydillä. Yhteen riksaan mahtuu kokonainen perhe indonesialaisia tai vaihtoehtoisesti 1,5 turistitätiä. Istun siis puoliksi Annan sylissä. Meillä on ihan yhtä hauskaa kuin vastaantulijoillakin! Kuskilla ei ehkä ole ihan yhtä hauskaa?
Päätämme lähteä luonnonpuistoon bussilla.Bussiasemalla ostamme ystävälliseltä tädiltä liput Pangalan Buniin, matka aika 19 tuntia. Ennen bussin lähtöä syön kasviskeittoa ja paikallisia munkkeja katukeittiössä. Paikalliset oavt uteliaita ja haluavat tietää, pelaako suomi jalkapallon mm kisoissa ja olemmeko me naimisissa. Anna ilmoittaa, että meidän aviomiehet ovat Suomessa.
Sitten vain bussin kyytiin. Ensimmäistä kertaa näen, miten bussi työnnetään käyntiin... Tuuletus toimii, kun kaikki ikkunat ja ovet ovat auki. Pelkään, että oven viereisellä penkillä nukkuva pikkulapsi kierähtää ulos ovesta. Ensin ajetaan halki kaupungin ja sitten alkavat riisipellot. Talojen oseinät ja ovet on maalattu karkkiväreillä. Talot ovat tolppien varassa ja talon alla on aina lammikko. Ohitamme moskeijoita, kirkkoja ja temppeleitä, joiden uskontosuunta jää meille hämäräksi. Pellot vaihtuvat metsiksi ja suoksi. Pysähdyksiä ei juuri ole, eikä minulla ole muuta evästä kuin puoli kiloa marenkia. Onneksi vettä on tarpeeksi. Ennen pimeän tuloa vaihdamme ilmastoituun bussiin. Ilmastointia käytetään säästeliäästi, joten välillä on kuuma ja välillä kylmä. Tuttuun aasialaiseen tapaan kaiuttimissa soi amerikkalainen kantri läpi yön. Onnistun kuitenkin nukkumaan unilääkkeen avulla.
Ihmettelen hännättömiä kissoja. On kuulemma rotuominaisuus indonesialaisilla kissoilla.
Päätämme lähteä luonnonpuistoon bussilla.Bussiasemalla ostamme ystävälliseltä tädiltä liput Pangalan Buniin, matka aika 19 tuntia. Ennen bussin lähtöä syön kasviskeittoa ja paikallisia munkkeja katukeittiössä. Paikalliset oavt uteliaita ja haluavat tietää, pelaako suomi jalkapallon mm kisoissa ja olemmeko me naimisissa. Anna ilmoittaa, että meidän aviomiehet ovat Suomessa.
Sitten vain bussin kyytiin. Ensimmäistä kertaa näen, miten bussi työnnetään käyntiin... Tuuletus toimii, kun kaikki ikkunat ja ovet ovat auki. Pelkään, että oven viereisellä penkillä nukkuva pikkulapsi kierähtää ulos ovesta. Ensin ajetaan halki kaupungin ja sitten alkavat riisipellot. Talojen oseinät ja ovet on maalattu karkkiväreillä. Talot ovat tolppien varassa ja talon alla on aina lammikko. Ohitamme moskeijoita, kirkkoja ja temppeleitä, joiden uskontosuunta jää meille hämäräksi. Pellot vaihtuvat metsiksi ja suoksi. Pysähdyksiä ei juuri ole, eikä minulla ole muuta evästä kuin puoli kiloa marenkia. Onneksi vettä on tarpeeksi. Ennen pimeän tuloa vaihdamme ilmastoituun bussiin. Ilmastointia käytetään säästeliäästi, joten välillä on kuuma ja välillä kylmä. Tuttuun aasialaiseen tapaan kaiuttimissa soi amerikkalainen kantri läpi yön. Onnistun kuitenkin nukkumaan unilääkkeen avulla.
Ihmettelen hännättömiä kissoja. On kuulemma rotuominaisuus indonesialaisilla kissoilla.
27.6. Banjarmasin
Kaksi tuntia yöunta ja sitten taas kentälle. Yritämme hiipiä hiljaa ulos hostellista ettemme turhaan herättäisi ketään, mutta ovi on tietysti lukossa. Kohta kaikki kolme pientä setää ovat heränneet ja pomppivat ja hössöttävät ympäriinsä yöasuissaan. Aika herttaisia ukkeleita.
Kentällä kukaan ei kysy passia ja turvatarkastus on kaoottisen vauhdikas. Ketään ei tosiaankaan kiinnosta se, että aion viedä litran vesipullon koneeseen. Odotamme portilla lähtöä ja lähden käymään vessassa. Vessan ovella olen hetken hämmentynyt, koska naisten vessassa on miehiä. Sitten tajuan, että rukoushuoneeseen kuljetaan naisten vessan läpi. Väliovia ei ole, joten kaikki äänet naistenvessasta kuuluvat rukoushuoneeseen. Lisäksi rukoushuone on sekä naisille että miehille. Näiden islamin tulkinta ei taida olla kovin tiukkaa? Naisten vessan seinällä on kultakaloja akvaariossa, söpöä!
Lentokone on iso suihkukone ja hetkessä olemme Borneolla Banjarmasinissa. Kaupunki on tavallinen aasialainen pikkukaupunki, paljon mopoja ja hiukan rähjäistä, mutta ihmiset ystävällisiä. Otamme huoneen suuresta hotellista ja harhailemme illan kaupungin kaduilla. Täällä ei ole lainkaan eurooppalaisia ja keräämme huomiota. Aikuiset osoittavat meitä sormella lapsilleen. Ostan katukojusta jotain, mikä hiukan muistuttaa marenkia. Illalla syömme katukeittiössä. Minun annos on riisiä, keitetty kananm muna, kurkkua ja tomaattia. Tämä ei taida olla mikään kasvissyöjän unelmakohde. Kaikissa juomissa on jäitä joukossa, mutta ainakaan vielä en ole tullut siitä kipeäksi.
Kentällä kukaan ei kysy passia ja turvatarkastus on kaoottisen vauhdikas. Ketään ei tosiaankaan kiinnosta se, että aion viedä litran vesipullon koneeseen. Odotamme portilla lähtöä ja lähden käymään vessassa. Vessan ovella olen hetken hämmentynyt, koska naisten vessassa on miehiä. Sitten tajuan, että rukoushuoneeseen kuljetaan naisten vessan läpi. Väliovia ei ole, joten kaikki äänet naistenvessasta kuuluvat rukoushuoneeseen. Lisäksi rukoushuone on sekä naisille että miehille. Näiden islamin tulkinta ei taida olla kovin tiukkaa? Naisten vessan seinällä on kultakaloja akvaariossa, söpöä!
Lentokone on iso suihkukone ja hetkessä olemme Borneolla Banjarmasinissa. Kaupunki on tavallinen aasialainen pikkukaupunki, paljon mopoja ja hiukan rähjäistä, mutta ihmiset ystävällisiä. Otamme huoneen suuresta hotellista ja harhailemme illan kaupungin kaduilla. Täällä ei ole lainkaan eurooppalaisia ja keräämme huomiota. Aikuiset osoittavat meitä sormella lapsilleen. Ostan katukojusta jotain, mikä hiukan muistuttaa marenkia. Illalla syömme katukeittiössä. Minun annos on riisiä, keitetty kananm muna, kurkkua ja tomaattia. Tämä ei taida olla mikään kasvissyöjän unelmakohde. Kaikissa juomissa on jäitä joukossa, mutta ainakaan vielä en ole tullut siitä kipeäksi.
26.6. Jakarta
Jaava kietoo meidät lämpimän kosteaan syleilyyn heti kun koneen ovet avataan. Trooppinen vihreys pursuaa lentokentän lasiseinien takana. Passin tarkastuksessa meidät ohjataan ulkomaalaisten jonoon, jossa on vain muutama ihminen, kun taas paikalliset pitkiin kiemurteleviin jonoihin... Joskus näinkin päin? Turismia ilmeisesti todella arvostetaan täällä. Ajamme taksilla keskustaan pitkin highwayta. Kaupunki on valtaisa, mutta vauraampi ja siistimpi kuin mitä odotin. Mopoja näkyy vähän ja autot ovat uusia. Keskusta on täynnä lasisia pilvenpiirtäjiä. Otamme huoneen nuhjuisesta pikku hostellista, jonka vessassa olisi toivomisen varaa. Mutta omistajina touhuaa kolme pientä sympaattista setää. Vaihdan rahaa ja huomaan olevani miljonääri.
Illalla ostamme lentoliput Borneolle hostellikadulta. Hinta on n 60 euroa per nenä. Toikkaroimme lähikujien ruokakojujen läpi. Tarjolla olisi mm taskurapuja. Valitsemme kuitenkin ison ilmastoidu paikallisten keskiluokkaisten perheiden täyttämän ravintolan. Tilaan tofu-kalakeiton ja Anna seafood-keiton. Annalle tuodaan pieni kulho vihreää keittoa, mutta minulle pöytään kannetaan valtava saavillinen punaista keittoa, jossa uiskentelee kolmeen kappaleeseen leikattu kokonainen kala evineen päivineen. Tofuakin keitossa on n puoli kiloa kolmiona.Molemmat keitot ovat todella herkullisia, erityisesti kala. Jälkiruuaksi tilaan hedelmälautasen, jonka hedelmistä puolet tunnen nimeltä. Hedelmien kanssa tarjoillaan kupillinen toffentapaista, chilillä ja pähkinällä maustettua makeaa tahnaa.
Palatessamme hostellille katu on täynnä jalkapalloa seuraavia paikallisia ja turisteja. Huomaan pöydän, jossa tulomatkalla oli istunut ryhmä keski-ikäisiä eurooppalaismiehiä. Nyt pöydässä istuu jokaisen miehen vieressä paikallinen nainen... Siis mikähän katu tämä oikein olikaan?
Illalla ostamme lentoliput Borneolle hostellikadulta. Hinta on n 60 euroa per nenä. Toikkaroimme lähikujien ruokakojujen läpi. Tarjolla olisi mm taskurapuja. Valitsemme kuitenkin ison ilmastoidu paikallisten keskiluokkaisten perheiden täyttämän ravintolan. Tilaan tofu-kalakeiton ja Anna seafood-keiton. Annalle tuodaan pieni kulho vihreää keittoa, mutta minulle pöytään kannetaan valtava saavillinen punaista keittoa, jossa uiskentelee kolmeen kappaleeseen leikattu kokonainen kala evineen päivineen. Tofuakin keitossa on n puoli kiloa kolmiona.Molemmat keitot ovat todella herkullisia, erityisesti kala. Jälkiruuaksi tilaan hedelmälautasen, jonka hedelmistä puolet tunnen nimeltä. Hedelmien kanssa tarjoillaan kupillinen toffentapaista, chilillä ja pähkinällä maustettua makeaa tahnaa.
Palatessamme hostellille katu on täynnä jalkapalloa seuraavia paikallisia ja turisteja. Huomaan pöydän, jossa tulomatkalla oli istunut ryhmä keski-ikäisiä eurooppalaismiehiä. Nyt pöydässä istuu jokaisen miehen vieressä paikallinen nainen... Siis mikähän katu tämä oikein olikaan?
25.6. Lähtö Helsingistä
25.6. Lähtö Helsingistä
Lähdemme Helsingistä aamulla varhain. Lento on Frankfurtin kautta Abu Dhabiin. Kun laskeudemme kentälle, näkyy koneen ikkunasta pelkkää hiekkaerämaata, joka jatkuu suoraan mereen. Kaikki vähäinen vihreä on kasteltua, pienet viljelykset ja golfkenttä. Talojen suuret tontit on ympäräity korkeilla betonimuureilla. Leveät kirkkaasti valaistut moottoritiet halkovat hiekkaa, mutta autoja näkyy vähän. Isoista liikenneympyröistä lähtevät tienhaarat loppuvat tyhjään. Terminaali on uuden kiiltävä ja täynnä luksus liikkeitä. Jatkolento Abu Dhabista on klo 2:45 am eli yö pitää roikkua käytävällä. Ylitehokas ilmastointi tekee yöstä epämielyttävän, toppatakki olisi tarpeen.
Lähdemme Helsingistä aamulla varhain. Lento on Frankfurtin kautta Abu Dhabiin. Kun laskeudemme kentälle, näkyy koneen ikkunasta pelkkää hiekkaerämaata, joka jatkuu suoraan mereen. Kaikki vähäinen vihreä on kasteltua, pienet viljelykset ja golfkenttä. Talojen suuret tontit on ympäräity korkeilla betonimuureilla. Leveät kirkkaasti valaistut moottoritiet halkovat hiekkaa, mutta autoja näkyy vähän. Isoista liikenneympyröistä lähtevät tienhaarat loppuvat tyhjään. Terminaali on uuden kiiltävä ja täynnä luksus liikkeitä. Jatkolento Abu Dhabista on klo 2:45 am eli yö pitää roikkua käytävällä. Ylitehokas ilmastointi tekee yöstä epämielyttävän, toppatakki olisi tarpeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)