Olen ostanut evääksi juustosämpylöitä. Aamiaisella kuitenkin huomaamme, että sämpylöiden sisällä on suklaata. Päällä on juustoraastetta. Kukahan tämänkin on keksinyt? Täällä ei myöskään ole kännykkäkenttää, olemme siis todella korvessa.
Infokeskuksen seinältä luen, että n. 60% Tangjung Putingin suojelualueen metsistä on jo hakattu, osa valtion erityisluvalla.Mikä se sellainen luonnonsuojelualue oikein on? Näemmekin joitakin avohakkuualueita ja aamulla jostain kantautuu moottorisahan ääni. Joessa ei ole koko päivänä polskinut yhtään kalaa eikä kalastavia lintuja näy lainkaan. Vesi on harmaata. Andy sanoo, että tämä vesi on "not good" ja että ylempänä on parempaa vettä. Ilmeisesti joen yläjuoksulla on kultakaivos, joka pilaa veden.Jossain vaiheessa päivää tulemmekin joen haaraan, jossa jatkamme kirkasvetistä haaraa pitkin. Mietin, että pärjäisivätkö vapautetut orangit ilman ruokintaa? Onko metsää edes riittävästi, jotta orangit voisivat siellä selvitä?
Päivän aikana käymme kahdessa ei rehabilitation leirissä, jossa orankeja on palautettu luontoon. Keskuksen kautta ei kuitenkaan enää palauteta uusia orankeja luontoon, koska se onnistuu huonosti. Orangit ovat mieltyneet ihmisseuraan, eivätkä enää halua palata luontoon vaan jäävät roikkumaan keskuksen liepeille. Lisäksi ihmisten kantamat taudit tarttuvat orankeihin herkästi ja leviävät sitäkautta myös villeihin orankeihin.
Ensimmäisessä leirissä orangit ovat kiukkuisia. Tämä lauma ei pidä turisteista. Olemme ensimmäisinä paikalla ruokintapaikalla. Yksi pahantuulinen naaras viskoo meitä kepeillä. Orangit ovat todella isoja otuksia. Naaraalla on neljän ja isolla uroksella jopa kahdeksan miehen voimat. Pysymme kunnioittavan välimatkan päässä.
Toisessakin leirissä olen taas ensimmäisenä lähdössä metsään. Tuskastunut kapteeni juoksee perässä. Hän olisi kai halunnut viellä vähän hengailla kavereidensa kanssa laiturilla. Kävelen vedenpäälle rakennettua lautatietä. Puolessa välissä istuukin jo oranki odottamassa. Keskuksen pihalla on lisää orankeja. Yksi keikkuu radiomastossa. Hetken kuluttua iso joukko turisteja saapuu paikalle. Joukko lähtee kohti ruokintapaikkaa. Jäämme viellä viivyttelemään pihalle ja silloin paikalle ilmestyy alueen hallitseva uros, Tom. Otus on valtava mutta rauhallisen oloinen. Se roikuu mökin reunalaudoissa. Sitten se lösähtää maahan pitkin pituuttaan ja alkaa kaivella varpaitaan. Hallitseva naaras on seurannut sitä poikasensa kanssa. Kapteeni syöttää naaraalle taskustaan muutaman banaanin. Oranki näyttää käden eleellä: anna lisää!
Lähdemme ruokintapaikalle. Kävelemme osan matkasta orankiemon ja poikasen perässä. Perillä tursitit istuvat siisteissä riveissä ja orangit hyörivät ympärillä. Eräs oranki hivuttautuu penkille turistijoukon jatkoksi istumaan. Saan näpättyä tilantesta pari hyvää kuvaa. Orangin vieressä istuvat pojat näyttävät siltä, ettei vät tiedä pitäisiko olla kauhuissaan vai riemuissaa? Osa laumasta istuu ruokintatasolla, osa hilluu puissa joka puolella ruokintapaikkaa.
Kun palaamme ruokintapaikalta metsästä törmäämme äkkiä keskellä polkua istuvaan Tomiin. "Don´t worry, the ranger will take care of it!" sanuu kapu varmalla äänellä. Metsänvartija, pieni dayak mies, ei näytä ollenkaan niin varmalta... Vartija yrittää sohia suunnatonta otusta kepillä, mutta eläin viskaa vartijan syrjään kuin roskan pois tieltään ja lähtee tulemaan kohti. Alamme paeta sekasortoisessa järjestyksessä takaisin tulosuuntaan. Äkkiä Tom muuttaa mieleensä, hyppää pois polulta ja istuu keskelle pusikkoa mutustelemaan pensaan lehtiä. Livahdamme ohi ja palaamme veneelle.
Illalla istumme poikien kanssa kannella juttelemassa ja syömässä ja ihailemme linnunrataa. Öisestä metsästä kuuluu orankien huutoja, siritystä ja ääniä, joita kapu väittää kilpikonnaksi. Pilaileekohan se taas? Täysikuun valossa kannella on hyvä nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti