Aamiaista rauhassa, kerrankin. Menemmeasemalle ja hyppäämme junaan, edessä 6 tunnin matka. Matkustamme business luokassa, eli pääsemme nauttimaan DVDllä pyörivästä Green Dayn live esiintymisestä. Katselen maisemia. Tiilikattoisten pienten omakotitalojen muodostamia kyliä. Jokaisella pihalla banaanipuu ja papaijja, pari kanaa tai vuohi. Pensasaidat ympäröivät pihoja, lapset leikkivät kapeilla kyläkujilla. Sitten riisipeltoja, ensin pienten kaistaleiden muodostamaa tilkkutäkkiä ja sitten yhä suurempia. Lopulta tasainen häikäisevä matto jatkuu silmän kantamattomiin. Viivasuoran tasangon vastakohtana, pilvien yläpuolella kohoaa valtavan tulivuoren silhuetti. Se erottuu vain juuri ja juuri, sillä kosteus tekee ilmasta usvaista. Lopulta riisitasanko vaihtuu Jakartan esikaupungeiksi ja teollisuusalueiksi. Talot on rakennettu melkein rataan kiinni, väliin jää vain kapea kävelypolku täynnä elämää. Lapset leikkivät melkein kiskoilla. Välillä viereisillä raiteilla kävelee ihmisiä. Ensin kiskoilla kulkee mies, sitten heti perään veturi ja taas toinen mies. Miten tämä voi toimia? Pahimmillaan tilaa väistämiseen ei edes ole. Hääkatoskin on rakennettu rataan kiinni. Katukeittiöiden ohi pääsee vain kiertämällä raiteiden kautta. Välillä kiskoja reunustaa vihannesmaa tai suuri kala-allas. Slummeja ei juuri ole, vasta lähempänä keskustaa näkyy hökkelialuetta. Kerrostalot ovat korkeintaan 2-3 kerroksisia ja niitä on vähän. Korkeita taloja on vain aivan Jakartan ydinkeskustassa. Miksi Indonesiassa kaikilla on varaa asua söpöissä pienissä omakotitaloissa, mutta Suomessa ei?
Majoitumme taas backpackereiden suosimalle kadulle Jalan Jaksalle, tällä kertaa vähän parempaan hotelliin (60 euroa yö).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti