Aamulla harhailemme keskustassa jalan. Täällä ei kukaan kävele jalan minnekään. Kaikilla on vähintään mopo ja polkupyöräriksankin saisi joka kadunkulmasta. Lisäksi nelikaistaisen tien ylittäminen jalan on vähintään mielenkiintoista. Pitää vain hitaasti kävellä yli ja toivoa, että autot ja mopot väistävät. Kerran sentään saamme apua moottoripyöräpoliisilta, joka pysäyttää koko kadun meitä varten. Kaupunki sinänsä on viihtyisä, mutta kallis.
Turisti-infossa selviää, että laivoja Floresille menee vain kerran viikossa. Busseja sen sijaan menee Balille kerran tunnissa. "Hienoa" hihkaisee Anna ja rynnistämme bussiasemalle. Bussimatka Lombokille kestää 24 tuntia,välillä yksi bussin vaihto ja kaksi lauttamatkaa. Huoh... Lisäksi bussin stereot särkevät. DVDllä pyörii jokin paikallinen pop video, jossa laulaja tyttö keikuttaa takamustaan miniminihameessa ja laulaa mikkihiiri-äänellä. Ja volyymi tietysti täysillä. Tätäkö pitäisi kestää seuraava vuorokausi?! Silloin kyytiin nousee patalakkinen, parrakas mullah ja pepunpyöritys loppuu kuin seinään. Ruutu pysyy pimeänä koko matkan. Allahille kiitos!
Ostan evääksi paistettua tofua ja banaanipullan. Ja syönkin ne melkein saman tien, tai ainakin ennen bussin lähtöä. Bussin ikkunasta ei juuri riisipeltoa näy, sillä tiilikattoiset matalat talot peittävät tienpientareen lähes katkeamattomana nauhana koko matkan Javan saaren halki. Kyllä huomaa, että tällä saarella asuu järjettömät 134 miljoonaa ihmistä.Suurin osa taloista on varakaan näköisiä, kuistit on kaakeloitu kirkkaan värisillä kaakeleilla (pinkkiä, vihreää, keltaista). Usein piha on rajattu koristeellisella takorauta-aidalla. Monesti pihalla on kukkaistutuksia ja citymaasturi tallissa.Indonesian talous vetää ilmeisesti hyvin? Päähuiveja näkyy vähän. Maiseman taustalla, tasangon yläpuolella siintää suunnatypman tulivuoren hahmo.
Luen kirjaa ja valvon koko yön. En voi ottaa unilääkettä, koska yöllä pitää vaihtaa bussia. Nukun vasta viimeisellä lauttamatkalla joka alkaa klo 6 aamulla. Silloinkin lääkkeen voimalla. Yöllä on aikaa miettiä. Pitäisikö sitä tehdä pitkä reissu, jo ensi vuonna? Transsiperian rata, kauko-itää ja sitten overlandingbussilla lähi-idän läpi Afrikkaan? Vuosi? Ja miten sen saisi järjestettyä?
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
3.7. Semarang
Aamulla kurkku on karhea ja jalat jäässä, mutta ainakaan en tullut merisairaaksi mainingeista huolimatta. Juna Surabayaan lähtee vasta 15:30, joten jätämme tavarat asemalle säilytykseen ja lähdemme kaupungille kävelemään. Nathan liittyy seuraan. Hän on lähdossä suoraan takaisin Borneolle kaupunkiin, jonne ei pääse maitse. Hän palaa samalla lautalla siis takaisin vielä 30 tuntia, mutta lautta lähtee vasta yöllä. Kävelemme ohi suuresta haisevasta koristealtaasta ja ylitämme keupungin keskustan halki kulkevan joen, joka sekin myös haisee. Sitten huomaamme jo kävelleemme vahingossa ohi keskustasta. Menemme mäkkäriin hengailemaan ja tappamaan aikaa. "Hey, why don't you stay here for couple of days? There's so much to see here..." Nathan vitsailee.
Kun palaamme asemalle puoli tuntia ennen junan lähtöä onkin tavaransäilytys suljettu! Hirveä sähellys että saamme tavarat ulos. Unohdan jopa ostaa eväitä. Junamatka ykkösluokassa on nopea, vähän liiankin nopea. Maisemia olisi kiva ihailla vähän hitaammalla nopeudella. Tasaista riisipeltoa, banaani- ja papaijapuita, palmuja - vihreä, vihreää! Ja pieniä tiilikattoisia puutaloja, joita kiertää iso kuisti ja ympäröi puutarha. Harmi ettei tummennetun lasin läpi voi ottaa kuvia. Slummeja emme ole tällä matkalla nähneet. Suurin osa Javasta on vaurasta seutua. Kerjäläisiäkin vain muutamia, vähemmän kuin mitä Helsungissä nykyään.
Perillä Surabayassa suoraan hotellin ja nukkumaan, illallinen jää väliin. Ruokavalioni on jo melkein viikon koostunut etupäässä kekseistä, pullasta ja satunnaisesta kupista riisiä. Proteiini ja vihannekset puuttuvat lähes kokonaan. Muutaman kerran olen saanut grillattua kalaa ja se on aina ollut herkullista. Muuten ei ole paljon kehumista. Tempeh on pahaa täälläkin.
Kun palaamme asemalle puoli tuntia ennen junan lähtöä onkin tavaransäilytys suljettu! Hirveä sähellys että saamme tavarat ulos. Unohdan jopa ostaa eväitä. Junamatka ykkösluokassa on nopea, vähän liiankin nopea. Maisemia olisi kiva ihailla vähän hitaammalla nopeudella. Tasaista riisipeltoa, banaani- ja papaijapuita, palmuja - vihreä, vihreää! Ja pieniä tiilikattoisia puutaloja, joita kiertää iso kuisti ja ympäröi puutarha. Harmi ettei tummennetun lasin läpi voi ottaa kuvia. Slummeja emme ole tällä matkalla nähneet. Suurin osa Javasta on vaurasta seutua. Kerjäläisiäkin vain muutamia, vähemmän kuin mitä Helsungissä nykyään.
Perillä Surabayassa suoraan hotellin ja nukkumaan, illallinen jää väliin. Ruokavalioni on jo melkein viikon koostunut etupäässä kekseistä, pullasta ja satunnaisesta kupista riisiä. Proteiini ja vihannekset puuttuvat lähes kokonaan. Muutaman kerran olen saanut grillattua kalaa ja se on aina ollut herkullista. Muuten ei ole paljon kehumista. Tempeh on pahaa täälläkin.
2.7. Javanmeri
Aamulla heräämme vahingossa liian aikaisin. Kello on tainnut olla väärässä ajassa koko ajan? Ulkoa kuuluu rukouskutsu, siis kellon täytyy olla neljä. Yövahti on kateissa ja kaikki ovat lukossa. Mitäs nyt tehdään? Lopulta ryömimme ulos ikkunan raosta. Hengaamme öisellä kadulla sataman ulkopuolella. Herätän katukauppiaan ja ostan evästä matkalle. Merenlahdella näkyy valtava puinen rahti alus. Näimmen eilen raenteilla olevan rahtialuksen. Hassua, että vielä nykyäänkin kannattaa rakentaa rahtialuksia samalla tekniikalla kuin aikanaan euroopassa rakennettiin kuunareita. Lauttaan mennään sisään lastaussiltaa pitkin. Ryntäämme economy luokkaan ja saan varattua meille laverit. Sisällä on todella hikiset oltavat. Jätämme tavarat sinne ja lähdemme ulos kannelle, missä lämpötila on sentään siedettävä. Lautalla on kaksi muutakin turistia. Paikannan heidät syömästä ykkösluokassa ja lyöttäydyn seuraan. Nathan (USA, matkalla vuodesta 2008) ja Paco (Espanja, matkalla 20 kuukautta). Nathan on tehnyt matkalla töitä ainakin E-Amerikassa koskenlaskuoppaana ja sitten Australiassa. Paco on tullut Indonesiaan trans-siperian rataa pitkin.
Eteeni ilmestyy myös ruoka-ateria, mikäpä siinä. Joku lautan työntekijöistä haluaa tarjota. Anna ilmestyy myös joukon jatkoksi. Pian meidän ohjataan erilliseen huoneeseen. Huoneessa on lavereita, mutta se on aika pieni ja siellä on toimiva ilmastointi. Huoneessa majaile lisäksemme poliisin erikoisyksikön pomoja (BRIMOB pomminpurkuyksikkö). Täällä olemme kuulemma turvassa. Haemme kamat ja asetumme taloksi. Paikalle keräänty uteliaiden joukko pällistelemään ulkomaalaisia. Nyt tiedän, miltä orangeista tuntuu! Anna menee Nathanin kanssa seuraamaan karaokea. Oli kuulemma hillittömän hauskaa. Olen liian väsynyt ja lautan moottorin tasainen hurina mukuttaa mukavasti. Mikäs tässä nukkuessa kun alalaverilla on pari poliisia rynnäkkökivääreineen? Huh. Ilmastointi vaan jäädyttää huoneen turhankin kylmäksi. Yöllä poliisit siirtyvätkin ulkokannelle, taisi olla kylmyys liikaa niillekin. Ihanaa, voin sulkea telkkarin yöksi. Pacolla on puhallettava makuualusta, sellainen olisi kiva.
Eteeni ilmestyy myös ruoka-ateria, mikäpä siinä. Joku lautan työntekijöistä haluaa tarjota. Anna ilmestyy myös joukon jatkoksi. Pian meidän ohjataan erilliseen huoneeseen. Huoneessa on lavereita, mutta se on aika pieni ja siellä on toimiva ilmastointi. Huoneessa majaile lisäksemme poliisin erikoisyksikön pomoja (BRIMOB pomminpurkuyksikkö). Täällä olemme kuulemma turvassa. Haemme kamat ja asetumme taloksi. Paikalle keräänty uteliaiden joukko pällistelemään ulkomaalaisia. Nyt tiedän, miltä orangeista tuntuu! Anna menee Nathanin kanssa seuraamaan karaokea. Oli kuulemma hillittömän hauskaa. Olen liian väsynyt ja lautan moottorin tasainen hurina mukuttaa mukavasti. Mikäs tässä nukkuessa kun alalaverilla on pari poliisia rynnäkkökivääreineen? Huh. Ilmastointi vaan jäädyttää huoneen turhankin kylmäksi. Yöllä poliisit siirtyvätkin ulkokannelle, taisi olla kylmyys liikaa niillekin. Ihanaa, voin sulkea telkkarin yöksi. Pacolla on puhallettava makuualusta, sellainen olisi kiva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)