Taas matkaan maha täynnä pannukakkua. Kipuamme taas serpentiinitietä pitkin ylös. "Kaikki tiet Floresilla ovat tällaisia" Andrei sanoo. Matkan varrella pysähdymme arak-tehtaassa. Tarkemminsanoen kyseessä on avokatoksen alla oleva parista saviruukusta ja bambuputkesta viritelty kotipolttolaitteisto. "Tällainen olisi laitonta Suomessa" sanon Adrianille. "Niin se on täälläkin!" hän vastaa. Ei siltä vaikuta kun laitteisto näkyy suoraan tielle. Tosin Andrein mukaan indonesian poliisi on täysin korruptoitunut ja aina ostettavissa.
Puolen päivän jälkeen saavumme jo ylängöllä vähän yli kilometrin korkeudessa sijaitsevaan söpöön Bajawan kylään. Hotellimmekin on kiva, keskellä olevasta pienestä puutarhasta näkyy kaupungin yli tulivuorelle. Hortoilemme Annan kanssa kahdestaan ympäri kylää. Ostan katukeittiöstä friteerattuja banaaneja, herkullista! Ihan muuta kuin ne suomen kiinalaisissa ravintoloissa tarjottavat pallukat. Ostan myös lisää yllätyspullia evääksi. Näissä roti-leivissä voi olla sisällä mitä hyvänsä. Vähän kuin kindereitä ostaisi. Onnistumme myös löytämään automaatin, joka hyväksyy pankkikorttimme. Talojen pihaoilla on paljon kukkia ja pihaa ympäröi leikattu pensasaita. Pihan parhaalla paikalla on yleensä pari suurta, pastellivärisillä kaakeleilla päälystettyä hautaa (Flores on pääosin kristitty). Haudan päädyssä lukee R.I.P., länkkärileffojen tyyliin.
Iltapäivällä lähdemme käymään kuumilla lähteillä. Paikka onkin todellinen natural spa ja myös paikallisten suosiossa. Suuren altaan pohjalta pulppuaa runsaast 45 asteista vettä. Vähän kauempana ovat pienet putoukset. Vesi on syönyt kiveen eri kokoisia pitkulaisia koloja, joissa on mukava köllötellä. Andreikin tulee lämpimään, virtaavaan veteen lillumaan. Lämmin vesi tuntuu hyvältä, kun olen vieläkin vähän kipeä.
Illalla syön gado gadoa. Se on ihan erilaista kuin viimeksi. Niin sen kuuluukin olla, sanoo Andrei. Ilmeisesti ainoa yhdistävä tekijä on maapähkinäkastike ja päälle ripotellut katkarapusipsit. Vuorilla sataa aina iltaisin ja on muutenkin viileää. Taas olisi goretex-takki ollut tarpeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti