Heräämme klo 4 aamuyöstä ja lähdemme läheiselle Kelimutun tulivuorelle. Heti auringon nousun jälkeen vuori peittyy pilveen, joten liikkellä pitää olla aikaisin. Perillä hyppäämme ulos autosta. Andrei huitaisee epämääräisesti polun suuntaa ja sanoo "menkää noiden muiden perässä". Kenenkään muunkaan turistiporukan opas ei lähde mukaan. Indonesialaiset oppaat lienevät yhtä legendaarisia kuin sherpat? Tosin negatiivisessa mielessä. Ensimmäisessä polunristeyksessä turistiporukaltamme menee sormi suuhun. Ärsyynnyn ja lähden kiipeämään suoraan ylöspäin yhtä polkua pikin pelkän pikkuledin valossa. Muut jäävät alas. Hetken jyrkännettä kiivettyäni maa äkkiä katoaa. Tajuan seisovani rotkon reunalla. Kuilu putoaa pystysuoraan pimeään syvyyteen edessäni. Anna huutaa alhaalta, että he lähtevät jatkamaan vasemmalle haarautuvaa polkua. En uskalla pimeässä palata alas vaan jään nököttämään paikalleni. Vitutuskäyrä käy melko korkealla siinä kylmässä tuulessa ja pimeydessä palellessani ja kiroan indonesialaiset "oppaat" alimpaan helvettiin. Kun valon kajo ilmestuu taivaanrantaan alkaa kuilun pohjalla, noin 100 metriä suoraan alapuolellani, hohtaa suuri vihreä järvi. Aivan kuin valo tulisi järven sisältä! Ilmeisesti vaaleat kuilun reunat heijastavat valon järveen? Järven takana näkyy toinen samanlainen. Kun valoa on tarpeeksi kiiruhdan muiden perään. Muut ovat jo kauempana korkealla näköalapaikalla, jonne auringon nousu näkyy parhaiten. Ehdin ylös huipulle juuri kun aurinko nousee. Näköala on kuitenkin hienoinen pettymys ja palaan takaisin vihreiden järvien rannalle. Ehdin juuri napata muutaman kuvan ennen kuin tuuli puhaltaa pilvet yli kuilun reunan kraateriin. Palatessani autolle huomaan suuren Danger X kyltin joka kieltää kiipeämisen ylös kraaterin laidalle.
Vielä kerran autoon ja laskeutuminen kohti Maumeren satamakaupunkia alkaa. Pysähdymme Nitan kylän torstaimarkkinoilla. Se onkin hauskaa, ihmiset ovat mukavia. Ostamme pieniä munkkeja ja kuvaan saronkiin pukeutuneita nutturapäisiä mummeleita tinkaamassa. Meitä seuraa mölisevien pikkupoikien joukko ympäri markkinoita.
Mielenkiintoista muuten, jo useampi opas tms on yrittänyt lähennellä Annaa. Minä taas saan olla täysin rauhassa. Joko tämä neljä-päivää-ilman-suihkua look toimii tehokkaasti tai sitten on syynä on jäätävä asenteeni. Annan mukaan me sovelletaankin hyvä-poliisi ja paha-poliisi tekniikkaa. Minä olen siis se epäluuloinen ja kiukkuinen paha-poliisi. Ja saan olla täysin rauhassa, mikä sopii minulle erittäin hyvin! Tosin täältä varmasti irtoaisi helposti tuollainen pieni sekarotuinen 18-vee aviomies. Taidan kuitenkin katsella viellä vähän muualtakin...
Maumere ei ole taas mikään maailman viehättävin paikka. Kaupunki huokuu neuvostohenkeä indonesialaisittain. Äkkiä pois täältä! Ostamme saman tien lennot (90 euroa) seuraavalle aamulle Denpasariin. Liput Wings Airin lennolle myy tomera 10-vuotias pikkupoika. Lentoyhtiöllä ei ole omia nettisivuja, mutta se toimii yhteistyössä Lion Airin kanssa. Lion Airin slogan on "We make people fly!". Saa nähdä millainen peli huomenna kentällä odottaa?
Enpä lähtisi tätä paikkaa kenellekkään matkakohteeksi suosittelemaan. Vaikka ihmiset ovat mukavia on kauneude taju heikkoa ja samoin hygienia.Muslimit ja katoliset lähetyssaarnaajat ovat raiskanneet alueen niin tehokkaasti, ettei ainakaan näillä saarilla ole juuri alkuperäistä kulttuuria jäljellä. Paikallisten mieltymys betoniin pilaa kauniitkin paikat. Hotellimme Gading Beach voisi olla viehättävä, sillä musta hiekkaranta on hieno. Mutta bungalowit on tehty betonista, katossa on kirkas lamppu ilman varjostinta, betonista valettua lattiaa ei ole pesty ilmeisesti koskaan, vessan hana vuotaa eikä pytty vedä. Näkymä rannalle on peitetty betonisella muurilla ja polut on nekin valettu betonista. Koko paikan olisi voinut rakentaa halvemmalla ja paremmin käyttämällä pelkkiä luonnonmateriaaleja ja huolehtimalla siisteydestä. Tällä kansalla ei ole thaimaalaisten kauneuden tajua eikä vietnamilaisten tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä. Kun lisäksi ruoka ei ole hyvää ja hinnat pahimmillaan eurooppalaista tasoa, niin kannattaa ehkä ennemmin matkustaa muualle. Luonto tosin täällä on hienoa.
Voisit hiukan rajoittaa yöaikaan tapahtuvia yksinäisseikkailujasi,
VastaaPoistatoivoo
mammeli