Aamulla siirrymme Rincan saarelle. Meri on täynnä oudonnäköisiä tyyniä kohtia ja pyörteitä. Merivirrat ovat täällä poikkeuksellisen voimakkaita. Saarella pitäisi taas maksaa ekstraa pidemmästä lenkistä. Eilinen marssi Komodon saarella iltapäivän helteessä oli niin uuvuttava, että ei todellakaan kiinnosta tehdä samaa uudestaan. Onneksi täällä majailee kuuden yksilön lauma varaaneja puistonvartijoiden keittiön alla. (Kuka haluaisi talonsa alle lojumaan valtava, myrkyllisen dinosauruksen? En minä ainakaan...)
Suuri uros on valtava, ehkä satakiloinen? Komodolla varaanit voivat kasvaa jopa 120 kiloisiksi ja vankeudessa lähelle kahtasataa kiloa. Eläin on lihaa syövä peto ja lisäksi sen purema on myrkyllinen. Se elää syömällä peuroja, puhveleita, hevosia ja muita liskoja. Myrkyllinen purema tappaa ison vesipuhvelin noin viikossa. Varaani pystyy syömään lähes painonsa verran lihaa, mutta sitten sen ei tarvitsekkaan syödä kuin vasta kolmen kuukauden päästä. Kävelemme tunnin lenkin. Maisemat ovat kauniit. Mutta miksiköhän täällä ei kasva muuta kuin heinää ja satunnaisia palmuja?
Jatkamme vielä yhden biitsistopin kautta Floresin saarelle, Labuanbajon kaupunkiin. Kaupunki ei tosiaankaan ole erityisen viehättävä. Onnistumme kuitenkin saamaan kivan hotellihuoneen huikealla näköalalla (n. 45 euroa). Garden View hotellia pitää hollantilaismies Adrian, joka on asunut täällä jo 9 vuotta. Hotellin hän on perustanut vasta kaksi vuotta sitten, kun pelkkä puutarhanhoito oli alkanut pitkästyttää. Koko hotelli on lähes pystysuoraan rinteeseen porrastettu. Puutarhassa kasvaa mm 18 erilaista hedelmäpuuta. Adrian on todella mukava ja avulias. Hänen avullaan saamme järjestettyä myös auton vuokrauksen ja englantia puhuvan kuskin seuraavaksi aamuksi.Adrian on entinen sosiaalityöntekijä ja rinkkamatkaaja itsekkin, joka lopulta myi asuntonsa hollannissa ja muutti Floresiin.Ei kuulemma ole kertaakaan kaivannut takaisin.(Sopeutumista varmaan helpottaa nätti paikallinen vaimo.) Adrianista on hauskaa rakentaa hotellia, vaikkei hän olekkaan mikään rakennusalan ammattilainen."Sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas!" hän sanoo ja nauraa. Kertonee jotain Indonesialaisen rakentamisen laadusta? Paikallinen rakentaminen perustuu vahvasti betoniin ja ruostuneeseen aaltopeltiin. Ne joilla ei ole varaa betoniin joutuvat kyhämään talonsa lankuista tai bambusta. Kysyn Adrianilta miksi saarilla ei kasva puita. Hän kertoo, että paikallisilla on tapana kulottaa kaikki paikat. Rankkasateet viimeistelevät tuhon huuhtomalla mullan mereen jyrkiltä rinteiltä.
Illalla vietän 5 tuntia nettikahvilassa ja sitten puolenyön aikaan lähden yksin kävelemään Paradise baariin. Anna on mennyt jo edeltä. Olen onneton hölmö polttanut led-lamppuni patterin tyhjäksi bussissa kirjaa lukiessa ja joudun nyt toikkaroimaan lähes umpi pimeässä. Löydän perille kunj kuljen metelin suuntaan. En sentään putoa mihinkään lukuisista aukoista tiessä. Baarissa esiintyy reggae-bändi. Koko veneseurue on jo paikalla. Kaikki odottavat jalkapallomatsia, joka alkaa vasta aamuyöllä. Henggailemme siihen asti, mutta ennen matsin alkua lähdemme takaisin hotellille. Onneksi Annan lampussa riittää virtaa.
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
10.7. Komodon saari
Aamulla herään moottorin hiljenemiseen. Olemme luonnon satamassa kahden puuttoman, heinän peittämän saaren välissä. Saaret ovat korkeita kukkuloita. Miehistö klastaainnolla kalmareita. Kirkkaassa vedessä näkyy, miten epäluuloiset, punavihreät kalmarit lähetyvät uistinta. Äkillinen nykäisy siimasta saa kalmarin ruiskauttamaan pilven mustetta veteen. Kun kalmari tarttuu syöttiin se ruiskii hädissään koko laivan kyljen musteella tahraiseksi. Uimme rantaan, joka on surullisen täynnä roskia. Kiipeämme ylös kukkulalle näköalapaikalle. Patalaiska ja kielitaidoton opas ei taaskaan tule mukaan. Rinne on järjettömän jyrkkä ja kivinen. Mikähän mahtaa olla normaali turistihävikki näillä veneretkillä? Valitsen toisen polun alas. Se on ehkä pidempi mutta turvallisempi. Pari peuraa ryntää ulos pusikosta ja pakenee kukkuloille.
Seuraava pysähdys on Red Beach (Pantai Merah), upea valkoinen hiekkaranta, jossa on pieni vaalenpunaisen sävy. Tuuli saa kukkuloiden heinän aaltoilemaan. Maisema vaikuttaa jotenkin epätodelliselta, unenomaiselta. Korallit ovat taas koskemattomia, todella hienoa snorklausta. Lähes jokainen koralli on eri lajia, kahta samanlaista ei juuri tule vastaan. Kaikki saaret täällä vaikuttavat autioilta. Valkoisia tyhjiä hiekkarantoja. Emme ole koko päivänä nähneet merkkejä asutuksesta tai edes kalastusveneitä. Jatkamme matkaa Komodolle. Siellä pitäisi periaatteesa olla myrkyllisiä, jättiläismäisiä komodon varaaneja, mutta meitä on jo etukäteen varoitettu, että emme tule niitä siellä näkemään. Ja tosiaankin parin tunnin kävelyllä emme näe niin mitään. Ainoastaan rannalla koikkelehtii pieni, puolikesy yksilö.
Jatkamme taas matkaa ja siirrymme läheiseen merenlahteen. Ankkuroidumme ja pääsemme kokeilemaan kalastusta. Muut saavat ongittua ylös merestä kirkkaanvärisiä akvaariokaloja, mutta minun koukkuu tarttuu täsmälleen ahvenen näköinen yksilö. Tylsää! Kuiville ongittuna kalat eivät hohda ollenkaan niin kauniisti kuin meressä. Naapurivene onnistuu kalastamaan riittävästi kaloja grillattavaksi. Saan kutsun maistamaan. Hyviähän nuo ovat, etenkin se punavihreällä labyrinttikuviolla varustettu kala, jonka piikit ovat kuulemma myrkylliset.
Rannan pusikosta kuuluu kummallista meteliä. Luulen että siellä mellastaa lintuparvi, mutta hämärän laskeutuessa pöheiköstä lähtee lentoon valtavia lepakoita, joita kutsutaan "lentäviksi ketuiksi".
Seuraava pysähdys on Red Beach (Pantai Merah), upea valkoinen hiekkaranta, jossa on pieni vaalenpunaisen sävy. Tuuli saa kukkuloiden heinän aaltoilemaan. Maisema vaikuttaa jotenkin epätodelliselta, unenomaiselta. Korallit ovat taas koskemattomia, todella hienoa snorklausta. Lähes jokainen koralli on eri lajia, kahta samanlaista ei juuri tule vastaan. Kaikki saaret täällä vaikuttavat autioilta. Valkoisia tyhjiä hiekkarantoja. Emme ole koko päivänä nähneet merkkejä asutuksesta tai edes kalastusveneitä. Jatkamme matkaa Komodolle. Siellä pitäisi periaatteesa olla myrkyllisiä, jättiläismäisiä komodon varaaneja, mutta meitä on jo etukäteen varoitettu, että emme tule niitä siellä näkemään. Ja tosiaankin parin tunnin kävelyllä emme näe niin mitään. Ainoastaan rannalla koikkelehtii pieni, puolikesy yksilö.
Jatkamme taas matkaa ja siirrymme läheiseen merenlahteen. Ankkuroidumme ja pääsemme kokeilemaan kalastusta. Muut saavat ongittua ylös merestä kirkkaanvärisiä akvaariokaloja, mutta minun koukkuu tarttuu täsmälleen ahvenen näköinen yksilö. Tylsää! Kuiville ongittuna kalat eivät hohda ollenkaan niin kauniisti kuin meressä. Naapurivene onnistuu kalastamaan riittävästi kaloja grillattavaksi. Saan kutsun maistamaan. Hyviähän nuo ovat, etenkin se punavihreällä labyrinttikuviolla varustettu kala, jonka piikit ovat kuulemma myrkylliset.
Rannan pusikosta kuuluu kummallista meteliä. Luulen että siellä mellastaa lintuparvi, mutta hämärän laskeutuessa pöheiköstä lähtee lentoon valtavia lepakoita, joita kutsutaan "lentäviksi ketuiksi".
9.7. Moyo island
Veneretki tulee viemään meidän ohi koko Sumbawan saaren. Näin säästymme tuskalliselta bussi/lautta säädöltä. Heräämme aamulla kun aurinko nousee. Meillä on patjat ihan perällä ja siis näkymä merelle. Ulkolaitaan on myös sidottu kanahäkki, jossa pari kanaa piipittää surkeasti. Vene kulkee viidankon peittämän Moyon saaren rantaa pitkin. rannoilla ei näy mitään merkkejä ihmisasutuksesta. Kapteeni sammuttaa moottorin ja ankkuri heitetään veteen. Syvyyttä on ehkä viitisen metriä. Vesi on kristallin kirkasta ja kalat pohjassa erottuvat valkoista hiekkaa vasten. Hyppäämme veteen, joka on juuri sopivan lämmintä. Gili Airilla rantavesi oli melkein liian kuumaa. Uimme valkoiselle hiekkarannalle, jolla on isoja korallinpaloja. Lähdemme uimapuvuissa kävelemään pientä polkua pitkin viidakkoon. Puolisen kilometriä viidakkopolkua ja saavumme pienille vesiputouksille. Veden mineraalit ovat muodostaneet altaita. Lähes kielitaidoton oppaamme laittaa meidän kiipeämään pystysuoraa seinämää pitkin ylös. Ylhäällä on ihan nättiä, mutta eipä sen takia nyt olisi kannattanut henkeään riskeerata... Seinämässä on pieniä nystyröitä. Tartun yhteen ja se irtoaa. Ei se olekkaan kiveä, vaan kiveen tarttunut kotilo.
Palaamme veneelle ja jatkamme matkaa. Seuraava pysähdys on erään saaren sisällä oleva suolajärvi. Se ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen, vaikka maisemat ovatkin kauniit. Sen sijaan rannan korallit ovat todella upeita. Pohjaa peittää tasainen matto koskematonta, ehjää korallia. Erilaiset korallit kilpailevat raivokkaasti elintilasta. Lopputulos antaa vaikutelman huolellisesti hoidetusta vedenalaisesta puutarhasta, jossa kukkii satoja erilaisia korallikasveja. Myrsky pääsee yllättämään meidät. Kova aalokko aiheutta joillekin vaikeuksia uida takaisin veneelle. Onneksi minulla on snorkkeli, se tekee uimisesta aallokossa paljon helpompaa. Kun pääsen veneelle roikun hetken aikaa laidan ulkopuolella ja huuhtelen tukkaan rankkasateessa. Se onkin sitten ainoa suihku tällä retkellä, veneessä ei ole peseytymismahdollisuuksia.
Jatkamme veneellä pitkin Sumbawan autiota pohjoisrantaa. Näkyy vain muutamia pikku kyläpahasia, jotka on rakennettu rannan läheisyyteen laavatasangoille. Ei yhtäkään laituria tai venettä missään. Muutama lentokala pakenee venettä tyyntä pintaa pitkin liitäen. Korkeita vuoria peittää tiheä metsä. Laavatasangot sulavat mereen mustina hiekkarantoina. Maisema tuo mieleeni Norjan. Mutta kaloista tai linnuista ei näy merkkiäkään. Edessä on 19 tuntia tauotonta ajoa. Kestääköhän tämä purkki merenlahden ylityksen?
Suurimman osan matkaa ei ole kännykkäverkkoa. Kun puhelimeeni vihdoin ilmestyy muutama palkki soitan suomeen tutulle lääkärille. Puhelindiagnoosin tulos: bronkiitti eli keuhkoputken tulehdus. Saan ohjeen syödä matka-apteekistani Kefexin antibioottikuurin, vaikka se ei olekkaan kaikkein sopivin antibiootti tähän tautiin. Olen potenut tätä ennenkin, mutten ole koskaan tajunnut mennä lääkärille. Ja nuorella aikuisella se paraneekin itsestään. Tosin ihan näin pahaksi se ei ole Suomessa koskaan päässyt. Nyt keksin soittaa lääkärille, koska luin Suden vuosi -kirjaa, jossa kirjallisuuden professorilla on hoitamaton keuhkoputken tulehdus. Vetoisella kannella nukkuessa tämä olisi voinut pahentua keuhkokuumeeksi, eikä täällä korvessa ole todellakaan lääkäriä saatavilla. Tarkistan vielä huolellisesti itse, että antibiootti sopii yhteen malarialääkkeen kanssa.
Illalla laivassa ei ole lainkaan valoja. Kun moottorin melu peittää puheen eikä pimeässä erota kasvoja, niin se vähän rajoittaa kommunikaatiota. Kaikki vain istuvat hiljaa kannella. Laivassa ei ole radiota. Yksi miehistönjäsenistä viestii toisen laiva kanssa taskulampulla. Yöllä vessassa käydessä ei kannata pudota matalan laidan yli. Pimeässä merestä ei löydä enää kukaan. Jään ihailemaan kuohuissa kipinöivää planktonia. Aivan kuin pimeä meri olisi täynnä tähtiä.
Palaamme veneelle ja jatkamme matkaa. Seuraava pysähdys on erään saaren sisällä oleva suolajärvi. Se ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen, vaikka maisemat ovatkin kauniit. Sen sijaan rannan korallit ovat todella upeita. Pohjaa peittää tasainen matto koskematonta, ehjää korallia. Erilaiset korallit kilpailevat raivokkaasti elintilasta. Lopputulos antaa vaikutelman huolellisesti hoidetusta vedenalaisesta puutarhasta, jossa kukkii satoja erilaisia korallikasveja. Myrsky pääsee yllättämään meidät. Kova aalokko aiheutta joillekin vaikeuksia uida takaisin veneelle. Onneksi minulla on snorkkeli, se tekee uimisesta aallokossa paljon helpompaa. Kun pääsen veneelle roikun hetken aikaa laidan ulkopuolella ja huuhtelen tukkaan rankkasateessa. Se onkin sitten ainoa suihku tällä retkellä, veneessä ei ole peseytymismahdollisuuksia.
Jatkamme veneellä pitkin Sumbawan autiota pohjoisrantaa. Näkyy vain muutamia pikku kyläpahasia, jotka on rakennettu rannan läheisyyteen laavatasangoille. Ei yhtäkään laituria tai venettä missään. Muutama lentokala pakenee venettä tyyntä pintaa pitkin liitäen. Korkeita vuoria peittää tiheä metsä. Laavatasangot sulavat mereen mustina hiekkarantoina. Maisema tuo mieleeni Norjan. Mutta kaloista tai linnuista ei näy merkkiäkään. Edessä on 19 tuntia tauotonta ajoa. Kestääköhän tämä purkki merenlahden ylityksen?
Suurimman osan matkaa ei ole kännykkäverkkoa. Kun puhelimeeni vihdoin ilmestyy muutama palkki soitan suomeen tutulle lääkärille. Puhelindiagnoosin tulos: bronkiitti eli keuhkoputken tulehdus. Saan ohjeen syödä matka-apteekistani Kefexin antibioottikuurin, vaikka se ei olekkaan kaikkein sopivin antibiootti tähän tautiin. Olen potenut tätä ennenkin, mutten ole koskaan tajunnut mennä lääkärille. Ja nuorella aikuisella se paraneekin itsestään. Tosin ihan näin pahaksi se ei ole Suomessa koskaan päässyt. Nyt keksin soittaa lääkärille, koska luin Suden vuosi -kirjaa, jossa kirjallisuuden professorilla on hoitamaton keuhkoputken tulehdus. Vetoisella kannella nukkuessa tämä olisi voinut pahentua keuhkokuumeeksi, eikä täällä korvessa ole todellakaan lääkäriä saatavilla. Tarkistan vielä huolellisesti itse, että antibiootti sopii yhteen malarialääkkeen kanssa.
Illalla laivassa ei ole lainkaan valoja. Kun moottorin melu peittää puheen eikä pimeässä erota kasvoja, niin se vähän rajoittaa kommunikaatiota. Kaikki vain istuvat hiljaa kannella. Laivassa ei ole radiota. Yksi miehistönjäsenistä viestii toisen laiva kanssa taskulampulla. Yöllä vessassa käydessä ei kannata pudota matalan laidan yli. Pimeässä merestä ei löydä enää kukaan. Jään ihailemaan kuohuissa kipinöivää planktonia. Aivan kuin pimeä meri olisi täynnä tähtiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)